Tuulivei Sailing Teamin laser-kausi 2003

Syksyllä 2002 hankimme laser-jollan, ensin masters-kisoja varten mutta tulevaisuudessa mahdolliseksi jollaksi optimistijollasta ulos kasvaville junioreille. Syksyn 2002 mittaan jolla palveli lähinnä alustana uintiretkille syysvedessä. Talven 2002-2003 mittaan etsin ahkerasti kadonnutta kuntoa lenkkipolulta ja kuntopyörän päältä ja kadonneita vatsalihaksia vyötärön sisältä, tarkoituksena päästä jonkinlaiseen hengauskuntoon Masters-kisoja varten. Talven aikana kahlasin myös purjehdusharjoitteluun ja Laser-purjehdukseen liittyvää aineistoa, katso näistä laser-sivuilta lisää.

Vesille keväällä 2003 laserilla piti päästä heti kun jäät viimein EPS:in rannasta sulivat, 3.5. kokeiltiin veneeseen talven aikana hankittuja uusia säätöjä. Erityisesti aloittelevan purjehtijan näkökulmasta ero oli todella iso: säätöjä pystyi tekemään kaikissa tilanteissa ja hakemaan kokeilemalla purjeen muodon reagointia eri säätöihin.

Ensimmäisessä oikeassa kisassa Laserilla oltiin Cottonfield Cupissa NJK:lla 17.-18.5., kunniakkaassa ja kovassa seurassa seuraavan olympiapaikan tavoittelijoiden joukossa. Sijoitus oli yhtä vakuuttavasti fleetin toisessa päässä kuin mihin Thomas Hacklin ja Roope Suomalainen päätyivät lopputuloslistan toisessa päässä. Ensimmäinen päivä päättyi usean jiipissä kaatumisen jälkeen rantaan lämmittelemään lähtemiseen ja jiippitekniikan kelaamiseen kotona CD:ltä ja kirjoista. Sunnuntaiaamuna vesille piti päästä ensimmäisenä ja lähtöä odotellessa ajaa jiippi-jiippi-jiippi-... -rataa ja taas kryssiä ylös aloittamaan samaa. Kaatumatta tehtyjen jiippien määrä koko Laser-uralla moninkertaistui päivän aikana. Toiseksi viimeisessä startissa olin nipin napin toiseksi viimeinen ensimmäisellä ylämerkillä. Viimeisessä startissa en ollut aivan viimeinen vene maalissa, millä ensimmäisen kauden tavoitetaso jo saavutettiinkin... Cottonfield Cupin tulokset löytyvät täältä - onneksi nuoriso optaripuolella hoiteli palkintojen pokkaamiset.

Touko-kesäkuun vaihteessa HSK:lla järjestettiin Laser Masters harjoitusleiri, jonka vetäjinä olivat Roope Suomalainen ja Jocke Wilenius sekä Purjehtijaliiton valmennuskurssin käyneitä valmentajia.

Olin mukana myös Laser SM-kisoissa 13.-15.6. Porissa BSF:llä. Perjantain ja lauantain tuulet olivat taidoille vielä liian kovat mutta sunnuntain lähdöt ajettiin - viimeisessä jopa maalissa oli vene takanakin. Tulokset täältä - jälleen oli samana viikonloppuna BSF:llä järjestetyissä optikisoissa onneksi jälkikasvu eri päässä tuloslistaa...

Hangon regatassa 4.-6.7. pääsin vesille lauantaina ja sunnuntaina, perjantai Kirsin ollessa töissä sujui Simon kanssa optikisoja seurattaessa.

Laser Masters SM Nauvossa 19.-20.7. oli mahtava tapahtuma. Tulokset löytyvät täältä.

Tuusulanjärven puuskaisessa ja kohtuullisen reippaassa säässä purjehditun syyspurjehduksen tulokset täältä.

Viimeiset laser-purjehdukset tehtiin marraskuun alussa viimeisinä syksyn aurinkoisina päivinä.

Martti

Tämä sivu on päivitetty viimeksi 21.3.2004