s/y Tuulivei - Lokikirja 2002

Kausi 2002 alkoi Tuulivein osalta vasta 4.6.2002 pitkäksi menneen moottoriremontin takia. Kesäkuun viikonloput kuluivat junnujen kisoissa ja treeneissä. Viikkoa ennen juhannusta Tuulivei purjehdittiin Hankoon, ja juhannuksen aatonaattona koko perhe tuli veneelle ja purjehti Matgruvaniin. Tarkoitus oli viettää seuraavat kolme ja puoli viikkoa Saaristomerellä, ensin isä lasten kanssa ja äidin loman alettua koko perheellä.

Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina palattiin Hankoon perheen äidin vielä lähtiessä vielä töihin. Illalla laituriin tultaessa peräsimessä näkyi jotakin valkoista (pohja on maalattu mustalla myrkkyvärillä!). Oli jo myöhä, joten "peräsimeen tarttunutta muovisäkkiä" mentiin irroittamaan kumiveneellä aamulla. Valkoinen olikin peräsimen runkoa, lasikuitukuori ja osa profiilia oli purkautunut. Usean puhelinkeskustelun jälkeen vakuutustarkastajan kanssa sovittiin, että vene siirretään Helsinkiin, Jouko Lindgrenin telakka tarjoutui vastaanottamaan veneen ja sovittamaan siihen heiltä löytynyttä uudemman Sirenan peräsintä, lapsille saatiin isoäiti hoitajaksi, pienimmät haettiin Hangosta Espooseen ja vene lähti vielä maanantai-iltana takaisin itään.

Jouko Lindgrenin telakalla Hernesaaressa oltiin tiistaina n. klo 13. 15 minuutin päästä rantaan tulosta Tuulivei oli jo pukilla telakan aitojen sisäpuolella ja peräsimen irroitus oli menossa. Onnekkaasti heillä olleesta peräsimestä saatiin muokattua Tuuliveihin sopiva peräsin melko helposti. Asiantuntevan ja ripeän toiminnan ansiosto Jocke pääsi tekemään asiantuntevaa lopputarkastusta jo keskiviikkoiltapäivällä ja lopulta Tuulivei oli takaisin omassa elementissään uusine peräisimineen jo klo 15 keskiviikkona, vain 26 tunnin kuivillaolon jälkeen. Matka länteen saattoi alkaa uudelleen.

Juhannuksen jälkeiset kaksi viikkoa olivat kesän 2002 sadeviikot. Väliin mahtui aurinkoakin, mutta ainakin Tuulivein kohdalla vettäkin saatiin joka päivä. Heinäkuun ensimmäisen viikon lopulla oli hauskuuden loppuminen jo lähellä: perheen äiti oli vielä töissä, ja sateessa oltiin saavuttu Nauvoon. Liikkeellä oli yhteensä oltu jo pari viikkoa. Puhtaat vaatteet olivat vähissä ja kaikki oli veneen sisällä nihkeän kosteaa. Tuulivein lämmitin (yksi harvoista asioista, johon menee sähköjohto tai polttoaineletku, ja jota keväällä ei oltu uusittu) oli irtisanoutunut juhannuksena ensimmäisen illan käynnistystestin yhteydessä (kevään testit olivat olleet OK). Satamasta varattiin pyykkikone ja kuivausrumpu ja vaatteet, yöpuvut ja pyyhkeet pantiin viimein pesuun. Kuivausrummusta oman vuoron lopussa kerättiin kostea kasa, joka sateessa vietiin muovipussissa veneeseen. Yritys kuivattaa edes lasten yöpuvut veneen uunissa johti siihen, että Sallan uuteen lempiyöpukuun kärähti reikä. Pyykkejä roikkui naruissa ja koukuissa veneen sisällä ja istumalaatikon sadesuojapressun alla. Olo oli kostean nihkeän ankea...

Seuraava päivä muutti kaiken. Perjantai-iltana lomansa aloittanut perheen äiti toi mukanaan auringonpaisteen. Lauantaina saatiin kannella kuivattua niin pyykit kuin veneen muutkin tekstiilit ja leikki- ja juoksutilaa olikin vaikka kuinka, eikä sisään tulevia vesipisaroita tarvinnut laskea yksittäin.

Lomamatka ulottui Uuteenkaupunkiin, jonka viihtyisässä satamassa ja mm. Bonk-museossa viihdyttiin. Saaristomerellä käytiin useissa uusissa Merikarhusatamissa, kunnes heinäkuun puolivälissä vene täytyi palauttaa Hankoon ja isän palata töihin.

Heinäkuun lopulla vene tuli takaisin Espooseen, josta käsin tehtiin viikonloppuretkiä saariin Porkkalanselän pohjois- ja itäpuolella. Elo-syyskuu Tuulivei Sailing Teamilta meni pääosin kevytvenepurjehduksen merkeissä, joten Tuulivei joutui odottelemaan monta hyvää purjehdusiltaa- ja viikonloppua muuten purjehtimassa olevaa miehistöään. Tuulivei nostettiin kuiville 5.10. kesän 745 meripeninkulman purjehduksen jälkeen.

Alla kuvia Tuulivein kesän 2002 matkoilta:

Perhe Jurmon Högbertillä Potkulautailijat Uudessakaupungissa Simo Mastoapinana Matkalla ei mihinkään... Sinilevää Saaristomerellä heinäkuussa Sinilevää saaren rannassa 2002 Simo riippumatossa


Tämä sivu on päivitetty viimeksi 6.10.2002