Kesäloma 2001

Juhannus ja lähtö
Isäni oli haaveillut tästä kesälomasta jo pitkään, sillä menisimme veneellä Ruotsiin. Eräänä kauniina viikonloppuna ajoimme venesatamaan päin niin kuin yleensä, jos oli kaunis päivä. Kun kannoimme laukkuja ja kaiken maailman kapsäkkejä veneeseen, ihmettelin että onpas sitä kamaa paljon. Lähdimme pikkuhiljaa ajelemaan kohti länttä.

Tuuli oli kivan leppoisa ja ajoimme siis ilman muuta purjeilla. En muuten muistanut mainita, että lähdimme matkaan juhannuksena. Yövyimme siis sen tähden pursiseuramme Espoon Pursiseuran juhannussaaressa. Pyrimme käymään siellä joka vuosi, koska siellä on hauskoja lapsiystävällisiä kilpailuja ja hyvää ruokaa. Voitin siellä muuten kaksi kilpailua: tarkkuusheiton ja saippuakuplanpuhalluksen. Minun pikkusiskoni Salla voitti yhdessä, mutta kaikkein tärkeimmässä kilpailussa. Siispä Paajaset saivat kaksoisvoiton. Salla sai palkinnoksi kiinanshakkipelin ja minä sain perinteisen shakin.

Saari on täysin luonnonvarainen, ja siksi sinne pitää ankkuroida. Isäni ei ole siitä oikein mielissään. Pääsimme nukkumaan vasta kun palkinnot oli jaettu. Palkinnot jaettiin vasta keskiyöllä, koska aikuiset eivät ymmärtäneet, että meitä väsyttää.

Kavereita
Seuraavana päivänä menimme Matgruvanin merikarhusatamaan. Talvella meidän isä liittyi Merikarhuihin, jotta voisimme mennä kaikkiin kivoihin merikarhusaariin. Toinen syy oli se, että merikarhusatamissa ei tarvita ankkurikiinnitystä, joka on melko hankala.

Matgruvanissa sain uusia kavereita: Juhan, Denniksen ja Mikon. Heitimme tikkaa, pelasimme sulkapalloa ja leikimme kirkonrottaa. Kyllä me pari kalaakin saimme. Sitten kun seuraavana päivänä ajoimme Hankoon, huomasin, että Juhankin perhe oli tullut sinne.

Äitimme piti lähteä vielä viikoksi töihin, joten aika oikein mateli. Luin Harry Pottereita ja pelasin Gameboyta. Kävimme joka päivä uimassa ja sen jälkeen ostimme jätskit. Juhan kanssa kävimme pelaamassa minigolfia.

Vihdoin kun äitimme tuli, hään toi minun unohtamani makuupussin ja sitten alkoi kunnon kesäloma. Ajoimme heti seuraavina päivinä Maarianhaminaan ja se oli jännä paikka. Siellä nimittäin oli lintueläintarha ja iso museolaiva Pommern. Lintueläintarhassa olivat linnut vapaina, ja Pommern oli monta kymmentä metriä pitkä ja korkea purjelaiva.

Maarianhaminaan mennessä oli aika kova tuuli ja satoi vähän. Se oli erittäin hauskaa, sillä kun laiva ajoi ohi, keikkui aivan hullusti.

Maarianhaminan Itäsatamassa on sellainen systeemi, että kun ostaa satamapaikan, saa ilmaiset liput Viking Linen risteilylle Ålandsfärjän-laivalla. Reitti oli: Maarianhamina (Suomi) - Kapellskär (Ruotsi) - Maarianhamina (Suomi). Sitten kun olimme laivalla ja ruoka-aika lähestyi, etsimme Seafood-ravintolaa mutta emme löytäneet sitä. Koska se ei löytynyt, menimme johonkin ihmeelliseen ravintolaan, jossa tarjottiin täytteettömiä hampurilaisia.

Maarianhaminan Itäsatamassa on ulkoilmauima-allas, jossa saa käydä kaikki satamassaolijat ilmaiseksi milloin vain. No täällä me viivyimme kaksi päivää. Sitten otimme suunnan kohti Ruotsia.

Ruotsissa
Ruotsissa yövyimme sellaisessa satamassa, jossa laivaväylä kulki melko vierestä. Se oli hauskaa, sillä veneet keikkuivat niin usein.

Kun pääsimme Tukholmaan, vanhemmat huomasivat, että 200 metrin päässä oli Gröna Lund -huvipuisto. Se houkutteli aika paljon, sillä se oli erittäin iso ja värikäs. No, suuri toiveemme toteutuikin, sillä me pääsimme heti veneen kiinnityksen jälkeen siihen huvipuistoon. Me söimme siellä kunnon ruoan ja sitten se sekoitettiin huvipuiston mieleenpainuvan hurjan kivoissa laitteissa ja vekottimissa.

Seuraavan yön nukuimme hyvin.

Kolmården
Mutta yllätykset jatkuivat. Kun heräsimme, saimme tietää, että tänään mennään Kolmården-eläintarhaan. Lähdimme vuokraamaan Tukholman keskustasta autoa. Samalla näimme mukavasti Tukholmaa. Matka kesti yhteen suuntaan kaksi tuntia. Perillä menimme ensimmäiseksi sellaiseen vaijerihissiin, joka kiersi eläintarhan todella korkealta. Sieltä näimme aika hyvin minkälaista siellä oli.

Se oli myös pikkuveljelleni Simolle kiva paikka, sillä siellä oli Maailman Vahvimman Nallen ja kumppaneiden talot sekä Maailman Vahvin Nalle -teatteri (Maailman Vahvin Nalle on sarjakuvahenkilö).

Siellä oli aavikko, jossa oli aavikkoeläimiä, savanni missä oli kirahveja, antilooppeja ja sarvikuonoja ja monia muita. Näimme myös apinoita, jotka ottivat rennosti yhdellä kädellä omenan kun niille heitti sen. Siellä oli kameleita, norsuja, jääkarhuja, susia ja jopa pingviinejä.

Ajoimme autosafarilla, jossa oli eläimiä aivan vapaana. Yksikin strutsi tyynen rauhallisesti ulosti eteemme. Lähtiessämme ulkona oli +39 astetta kuuma. Söimme vielä kunnon pizzat.

Takaisin Suomeen
Kun saavuimme takaisin Suomeen, näimme meidän tuttavaperheemme Maarianhaminassa. Siispä lähdimme kolmannelle reissulle Ruotsiin. Tällä kertaa laivalla. Pelasin kaverinin kanssa siellä pelikoneita ja huomasin: "Kappas minähän osaan!". Satamassa pyydystimme ja saimme rapuja.

Säät olivat tällä reissulla erittäin hyvät. Vain kerran jouduimme jäämään ylimääräiseksi yöksi Ruotsiin erääseen kyläsatamaan sumun takia.

Miikka, Soukan koulu 6.C. syksyllä 2001


Tämä sivu on päivitetty viimeksi 22.2.2002