Laser EuroCup
Lugano 25.-28.3.2005
Andora 31.3.-3.4.2005

Miikan kauden 2005 ensimmäinen koitos oli edessä vasta maaliskuun lopulla. Talven aikana Miikka oli läpivienyt Minna Aallon laatimaa kunto-ohjelmaa, mutta vesillä ei tänä talvena oltu käyty. Ensimmäisiksi kisoiksi oli valittu kaksi pääsiäisen aikaan peräkkäin olevaa EuroCup-kisaa, joihin Miikka lähti 4.7-rikillä ja Mattias Lindfors ja Pierre Collura radial-rikeillä. Miikka lensi Mattiaksen kanssa 23.3.2005 Müncheniin, jonne Martti oli perheen uudesta asuinpaikasta Hampurista ajanut kumiveneen ja yhden jollan kanssa. Iltamyöhäksi ehdittiin Luganon vieressä Italian puolella olevaan Porlezzaan. 24.3. Minna, Calle Lindfors sekä Pierre Pietro- ja Margit-vanhempineen ja valmentajansa Alp Alpagutin kanssa tulivat myös Luganoon, ja tarkoitus oli harjoitella ja saada vähän vesituntumaa ennen ensimmäistä kisapäivää. Sää ei harjoittelua kuitenkaan suosinut, päivä oli kyllä niin lämmin että rannassa tarkeni teepaidassa, mutta purjehtiminen jäi tuulen puutteessa laiturin päähän ja takaisin keinuttamiseen.

Ensimmäisenä kisapäivänä tuuli oli hyvin kevyttä. Ensimmäinen startti keskeytettiin tuulen loppumisen takia ja purjehtijat lähetettiin rantaan. Suomen joukkuetta tämä harmitti, sekä Pierre että Mattias olivat hyvissä asemissa keskeytetyssä startissa. Tuulenvirettä löytyi kuitenkin niin että lautakunta hälytti kilpailijat takaisin radalle. Standardilasereiden ja radialien startissa tuuli kääntyi oikealle, joten molempien luokkien kärki (Suomen joukkueen radialpurjehtijat mukaanlukien) lähti luovimaan radan oikeata reunaa. Ilmeisesti tuuli kuitenkin kääntyi niin pitkälle, että rata-alueen oikealla puolella oleva korkea ja jyrkkä vuori peitti tuulen, jolloin oikealta ylämerkille pääsy oli todellista tuskaa. Ensimmäisenä kisapäivänä saatiin ajettua yksi startti. Koko Luganon kisa meni tuulta odottaessa. Yksi päivä vietettiin kokonaan sumun ja tyynen takia rannassa, ja kaikkiaan saatiin ajettua vain kolme starttia, nekin kaikki hyvin hiljaisessa ja voimakkaasti pyörivässä tuulessa. Sijoitukset starteissa vaihtelivat välillä merkiltä toiselle kymmenillä sijoilla tuulen vuoroin antaessa ja ottaessa. Alla kuvia odotustunnelmista: kuva Lugano-järvelle hotellin ikkunasta Porlezzasta ja poikien mielialoja hyvin kuvaavia otoksia niin sateenpidosta kuin kauniimmallakin säällä tuulta odotettaessa.

Seuraavassa on vielä kuvia Luganon kisatunnelmista sekä tyynen päivän viihteeksi keksitystä polkuveneilystä, jota pääsivät kokeilemaan niin joukkueen johto kuin purjehtijatkin.

Luganon kisan jälkeen tiimi siirtyi Italiaan, jossa vietettiin yksi päivä laskettelemassa Sestrieressä. Alkuperäinen tarkoitus oli keventää tunnelmaa ja saada keholle vaihtelua neljän kisapäivän ja kahdeksan rankan startin jäljiltä, tarkoitus kääntyi siihen että purjehtijat saivat vaihtelua henkisesti rankkojen ja välillä myös turhauttavien odotus- ja kevyen tuulen kisapäivien jälkeen. Vesiharjoittelua Miikka ja Mattias tosin saivat laskemalla lumilaudoilla jo sulamassa olevien rinteiden alapäästä löytyvistä lätäköistä... Päivän lopuksi Sestrieren valtasi sankka sumu, jonka alta juuri ehdittiin läheteä kohti Andoraa.

EuroCup:in toinen kisa oli Andorassa Italiassa, jossa Miikka oli edellisenä talvena ollut harjoittelemassa optarilla ja vähän laser radialilla ja Mattias oli ollut kisaamassakin. Huono onni lähtöjen saamisen suhteen jatkui Andorassa. Paikalla oli näyttävästi yli 300 laseria (standardeja 88, radialeja 165 ja 4.7-jollia 105). Rekisteröitymiseen ei oltu varattu muuta kuin ensimmäisen päivän aamupäivä, ja kun ilmeisesti tietokoneongelmatkin vaivasivat lautakuntaa saatiin rekisteröinti ja fleetteihin jako valmiiksi vasta myöhään iltapäivällä. Ensimmäisenä päivänä saatiin lopulta jo hiljenneessä tuulessa ajettua yksi startti ennen tuulen loppumista kokonaan. Toisena päivänä purjehdittiin 4-6 m/s tuulessa 4.7-radalla kolme starttia, radial-radalla merkkien paikallaanpysymisongelmien takia vain kaksi. Kolmennen kisapäivän, lauantain, aamupäivällä tuuli oli välillä puuskittaista ja rannassa suunnaltaan melko vaihtelevaa, eikä lautakunta päästänyt purjehtijoita ulos. Iltapäivällä merelle lähtemisen kieltävä lippu jo laskettiin, mutta sitten lautakunta teki päätöksen koko kisan keskeyttämisestä Paavin terveystilan huononemisen takia. Lauantai-iltana ennen kymmentä Paavi sitten menehtyikin. Tiimimme käytti kuitenkin 5-6 m/s, välillä jopa lähes 8 m/s puhaltaneen itätuulen molempina päivinä hyväkseen harjoittelemalla monen tunnin harjoitukset ennen paluumatkan aloittamista poikien osalta kohti Müncheniä ja lentoa kotimaahan, Martin osalta Münchenistä edelleen Hampuriin. Andoran kisan Martti toimi valmentajan sijaisena Minnan palattua Espanjaan purjehduskoulua pitämään ja Callen jo palattua työn ääreen. Radialien ja 4.7-jollien purjehtiessa eri radoilla rajoittui kisojen aikana vesillä tapahtuva toiminta ratojen välillä siirtymiseen ja purjehtijoiden huoltoon.

Miikka oli Luganossa 8. ja Andorassa 58., Mattias Luganossa 44. ja Andorassa 33 ja samalla alle 17-vuotiaiden sarjan 4., Pierre Luganossa 22. ja Andorassa 26., ollen alle 17-vuotiaiden sarjassa 3. sijalla. Sekä Mattiaksella että Pierrellä oli Luganossa monta vaihetta 10 parhaan joukossa, mutta tuulet sekoittivat pakkaa monissa lähdöissä pahasti. Pierre jatkoi EuroCup-sarjaa näiden kisojen jälkeen vielä Izolan ja Marseillen kisoilla menestyksekkäästi.

Tulokset

Martti


Tämä sivu on päivitetty viimeksi 5.5.2005