s/y Tuulivei Sirena 38 myynti

Sirena 38 –veneemme ehti palvella perheen purjehduksissa kauan – menossa oleva kausi oli jo kymmenes. Venettä on ollut oikein hyvä purjehtia – varsinkin siihen vaiheittain tehtyjen päivitysten myötä. Hieman eristettyine peräkajuuttoineen se on myös tarjonnut lapsiperheelle (ensimmäisenä kesänä jälkikasvun iät olivat 11, 9 ja 5) mahdollisuuksia ”rauhoittaa” välillä joko lapsia tai osaa lapsista – tai aikuisia – joko perään tai keulaan. Vene oli myös vaiheittain saatu kuntoon, jossa varustus toimi hyvin pidempiäkin matkapurjehduksia ja retkiä ajatellen – hyvät purjeet ja juokseva rikivarustus, toimiva jääkaappi ja aurinkopaneelin myötä toimiva energiatalous, luotettava moottori ja lämmitin. Pinnat ja materiaalit sisällä ja ulkona oli saatu kuntoon, jossa veneellä oleminen oli mukavaa. Pitkään näytti siltä, että vuosituhannen vaihteessa tehtyä ”strategiaa viimeisen veneen hankkimisesta” silloin ja varustamisesta sen mukaan onnistuttaisiin toteuttamaankin. Viime vuosina on kuitenkin positiivisesti näyttänyt siltä, että purjehtiminen ei olekaan muuttumassa kahden aikuisen moodiin, vaan jälkikasvua vahvistuksin on tullut mukaan edelleen. Viiden-kuuden enemmän tai vähemmän aikuisen asumispaikkana Sirena alkaa olla hieman ahdas – kassien siirtelysulkeisia joutuu tekemään nukkumaan mentäessä, herättäessä, syömistä aloitettaessa. Lisäksi - jos vaimo on sitä mieltä, että venettä voisi vaihtaa, ei kannata ottaa riskiä mielipiteen muuttumisesta...

Päätös ehkä sittenkin luopua Sirenasta ja alkaa suunnitella vielä kerran "sen viimeisen veneen hankkimista" alkoi kypsyä parin viime vuoden aikana, ja alkoi vaiheittain konkretisoitua. Ensimmäinen myynti-ilmoitus veneestä tehtiin kesän 2009 lopulla. Pienen hapuilun jälkeen jotakuinkin järkevä hintatasokin löytyi, mutta jollakin kombinaatiolla ostajien varovaisuutta epävarmassa taloustilanteessa ja myyjien pohdintaa ”raskiikohan tätä sittenkään myydä” myynti eteni syksyn ja talven mittaan hyvin verkkaisesti. Muutamia näyttöjä järjestettiin, mutta keskustelut eivät paljoa katselua pidemmälle konkretisoituneet. Myös kansainvälisiä nettikauppapaikkoja käytettiin, niin www.hamnen.se -palvelua Ruotsissa kuin useallakin kielellä toimivaa Boatshop 24 -kauppapaikkaa. Jälkimmäisen kautta päästiin myös havainnoimaan tällaisen kansainvälisen kaupan lieveilmiöitä, osa kontakteista oli enemmän venekauppaan sovitettuja nigerialaiskirjeitä kuin oikeita yhteydenottoja. Näiden varomiseen löytyy myös BoatShop 24:n sivuilta ohjeita ja tunnistamisvinkkejä.

Alkukesästä 2010 meihin otti Boatshop 24-ilmoituksen perusteella yhteyttä ruotsalaispariskunta, joista sitten tulikin Sirenamme uusia omistajia. Ilmeisesti heidän ja Tuulivei Sailing Teamin prioriteetit osuivat kohtuullisesti kohdakkain- tuntui, että he veneeseen tutustuttuaan antoivat arvoa niille asioille, joihin Tuulivein hoitamisessa ja parantamisessa oli kiinnitetty huomiota. Kesä-heinäkuun vaihteessa löytyi myös yhteinen ymmärrys käytännön ehdoista, joten perheen kaksiviikkoinen kesälomapurjehdus muodostui samalla veneen toimitusmatkaksi Tukholmaan.

Veneen saattaminen ensin kunnolla arvioitavaan kuntoon ja lopulta luovutuskuntoon oli myös taas erittäin opettavainen muistutus siitä, miten helposti veneeseen kertyy turhaa tavaraa. Monet viime kaudet oli Tuulivei joutunut kuljettamaan ympäri Itämerta vähintään satoja kiloja ylimääräistä tavaraa – "eihän sitä koskaan tiennyt jos jotakin vaikka olisi tarvittu". Tuplasadetakkeja, tehdyistä remonteista yli jääneitä osia, aikaisemmista veneistä yli jäänyttä tavaraa, varalta mukana olleita köysiä – käytännön kannalta vielä tietenkin niin, että nämä tavarat valloittivat ison osan parhaista säilytystiloista, jolloin varsinaisille matkatavaroille riitti vähemmän säilytystilaa. Juhannusretken jäljiltä haettiinkin yksi autokuorma tavaraa Hangosta, ja toinen aivan täysi autollinen tuotiin vielä Maarianhaminasta ennen lopullisen luovutusmatkan alkua. Silti luovutuksen jälkeiselle paluulennolle Tukholmasta tuli tavaraa niin paljon, että siihen juuri ja juuri riittivät lentolipun ja lentoyhtiön kultakortin rajat.

Luovutusmatka Maarianhaminasta sujui haikeissa merkeissä. Veneestä oli pakattu viimeiset henkilökohtaiset tavarat autoon ja Turun-laivaan, mukaan oli jätetty vain välttämättömät muutamat työkalut, kaiken varalta sadeasut, kattila ja puukauha kahvin ja pastan keittoon, sekä kipparille yhden hengen yöpymisvarusteet. No, tulipa niistäkin kuitenkin nuo kaksi painavaa kassillista. Ahvenanmeren ylityksen jälkeen matkaa tehtiin vielä Särsön Merikarhusatamaan saakka. Siellä jäi vietettäväksi yksi huonon kelin varalle jätetty varapäivä, osin ihan arkitöiden tekemisen mutta myös veneen puunaamisen merkeissä.

Lauantai-aamuna matka vei sitten Bullandö Marinaan , johon uudet omistajat tulivat sunnuntaina venettä vastaanottamaan. Veneen luovutus sujui hyvin, mutta vei koko päivän. Ensin läpikäytiin paperit niin veneen historiasta, huolloista kuin käyttöohjeistakin. Sitten itse vene käytiin vielä läpi, minkä jälkeen lähdettiin koepurjehdukselle purjeita ja käsittelyä läpikäymään. Iltapäivän lopuksi todettiin, että oltiin siinä mitä oltiin tavoiteltukin, ja kaupat tehtiin. Niinpä haikealle kipparille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin pujotella omat liput irti ja pakata ne huolella mukaan – enää ei tarvitakaan muuta kuin löytää uusi Tuulivei tuttuja lippuja kantamaan…

Martti


Tämä sivu on päivitetty viimeksi 20.7.2010